Luettua: Pienen rasian jumala ja muita novelleja, Anne Leinonen
20.11.2020
Tuomikki näki vain tummanpuhuvaa sineä, hän antoi maan tulla lävitseen, heinien ja varpujen kasvaa kehonsa kautta, mullan muuttua käsiksi.
Novellit ovat minulle kenties rakkain kaunokirjallisuuden muoto. Novelli on lyhyestä muodostaan huolimatta ja oikeastaan juuri sen takia hankala kirjoittaa. Ajatuksen on oltava kirkas, terävä, ja tuon kirkkaan ajatuksen tulee näkyä jokaisessa sanassa. Yksikään sana ei saa olla paikallaan vain olemisen ilosta vaan sille on löydettävä funktio, syy olla olemassa. Se on kirjoittajalle haasteellista – me rakastamme kaikkia sanoja, niitäkin, joilla ei ole syytä! Antaisimme mieluusti kaikkien sanojen tulla. Siksi novelli onkin kirjoittajalle haaste, ratkaisua vailla oleva pulma.
Anne Leinonen on tunnettu Eija Lappalaisen kanssa tekemistään nuorten fantasiaromaaneistaan, joita itsekin tuli teininä luettua. Leinosen novellikokoelmassa liikutaankin hänelle hyvin tutuissa maisemissa: yliluonnollisen ja luonnollisen, tulevaisuuden, nykyisyyden ja menneisyyden väleissä. Torpan tytöllä on taikavoimia sekä susi pikkuveljenään. Miehen rakastettu on käynyt kuoleman portailla ja saanut sieltä tehtävän itselleen. Vanha nainen on ihontaja, eräänlainen elävä uhri, joka kiertelee kylästä kylään ja luovuttaa iholleen kirjoitetut tarinat kylälle – ja tietää, että kohta hänen tulisi ottaa oppilapsi tai hänen iholleen kirjoitetut tarinansa eivät enää toistu.
Näitä kolmea äsken mainittua tarinaa yhdistää mielenkiintoinen menneisyyden ja tulevaisuuden yhdistely: tarinoista ei saa varmuutta, sijoittuvatko tapahtumat menneisyyteen vai johonkin vielä tuntemattomaan tulevaisuuteen, jossa teknologian kehitys on kuollut ja yhteiskunta on palannut takaisin torppiinsa ja muinaisuskontonsa pariin.
Erityisesti torpan tytöstä Tuomikista ja hänen susiveljestään kertova novelli Tuonenkalma, surmansuitset kiehtoo kauniilla, runollisella kielellään, melankoliallaan ja inhorealistisella torpan kuvauksellaan. Elämä torpassa on kovaa, eikä asiaa ainakaan helpota inhottava isä ja isää pelkäävä äiti. Harvoin olen ollut niin tyytyväinen minkään tarinan loppuun kuin tässä novellissa. Elämä kantaa eteenpäin.
Kokoelmassa on myös perinteisempiä tulevaisuuden huipputeknologiayhteiskuntiin keskittyneitä novelleja, joista erityisesti jäi mieleen novelli nimeltä Sanojen mahti. Se kuvaa mielestäni metaforisesti ihmisen tuntemattoman pelkoa ja pelkoa muita ihmisryhmiä ja eläinlajeja kohtaan sekä sitä, mitä kaikkea ihminen voi toiminnallaan aiheuttaa. Se on myös nerokkaasti koottu lyhyt trilleri, ja erityiskiitosta saa lopun odottamaton käänne, jossa lukija huokaisee "pitihän se arvata!".
Anne Leinonen: Pienen jumalan rasia ja muita novelleja (Atena, 2015)