Kirjoitan kristinuskosta usein. Se on elänyt teksteissäni eri muodoissa ja eri tavoin jo vuosia ennen kuin lähdin opiskelemaan uskontotiedettä. Nyt uskontotieteen opiskelijana näen, miten uskonnot toimivat ja miten uskovat ihmiset luottavat jumalaansa tai henkiin. Mikä sija uskonnoilla on teksteissäni? Mistä uskonnoista kirjoitan ja mistä en ole vielä kirjoittanut? 

Millainen valta-asetelma minulla on luterilaisena suhteessa muihin uskontoihin?

Lempeää ja kriittistä

Usko itsessään, tunteena, on usein teksteissäni lempeää ja lämmintä. Siinä on kaikkea sitä kaunista, mitä olen nähnyt uskovissa ihmisissä uskonnosta riippumatta. Luottamusta, lähimmäisenrakkautta, rutiinien ja rituaalien tuomaa turvallisuuden tunnetta. Äitimäistä lämpöä, joka pitelee syleilyssään. 

Haluan teksteissäni nostaa esille niitä ihmisiä, jotka eivät käännä selkäänsä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tai pakolaisille. Se toimikoon esimerkkinä niillä, jotka selkänsä vielä kääntävät. Toisaalta se tuo turvaa niille uskovaisille sateenkaari-ihmisille, jotka pelkäävät, että kaikki hylkäävät heidät. Haluan myös aktiivisesti taistella sitä ajatusta vastaan, että uskonnot olisivat kertakaikkisesti läpimätiä, että jokin uskonnossa konseptuaalisesti olisi väärää.

Mutta eihän uskonnot ikinä ole pelkästään "lämpöö ja lempee". Koskaan usko tunteena ei ole täysin irrallaan siitä, mihin uskotaan ja kuka uskoo.

Olen yrittänyt tasapainotella kahden keskenään erilaisen äänen kanssa. Sen lisäksi, että haluan nostaa esille lämpöistä lähimmäisenrakkautta, haluan tuoda esille, kuinka moni kääntää vielä selkänsä. Kuinka moni uskovainen sateenkaari-ihminen joutuu pelkäämään hylkäämistä, sitä, että lähimmäisenrakkaus yhtäkkiä loppuukin häneen. Edelleen on niitä, joille tarjotaan eheytyshoitoja sen sijaan, että otettaisiin hänet riemumielin vastaan sellaisena kuin on.

On myös toisenlaisia eettisiä ongelmia, joihin olen viime aikoina törmännyt.

Tätä kirjoittaessani (maaliskuu 2021) olen aloittamassa toisen romaanini taustatyötä. Tähän taustatyöhön kuuluu lähetystyön etiikkaa koskevat keskustelut sekä ylipäätään se, mitä lähetystyö on ja missä sitä tehdään.

Valitettavasti olen huomannut, että edelleen lähetystyötä tehdään osin siksi, jotta "sivistetään" tietämättömiä alkuperäiskansojen asukkaita (eräässä artikkelissa se jopa sanottiin näillä sanoilla, apua!). Olen plarannut viimeisen viikon aikana eri tahojen lähetystyöstä kertovia artikkeleita, ja olen huomannut hyvin monenlaisia suhtautumisia asiaan. 

No, lähetystyön etiikka on monimutkaista ja ymmärrän monia erilaisia kantoja, eikä tässä ole tilaa niitä ruveta tarkemmin ruotimaan. Tämä toimiikin esimerkkinä sille, kuinka paljon eettisiä kysymyksiä joutuu pohtimaan kirjoittaessaan uskonnoista - ja erityisesti niistä uskonnoista, joihin ei ole kuulunut.

Muut uskonnot ja minä

En ole vielä uskaltautunut kirjoittamaan muista uskonnoista kuin luterilaisuudesta (ja hieman ortodoksisuudesta). Tämä johtuu siitä, että tunnistan vaaranpaikan, tunnistan oman asemani enemmistöuskoisena. Edelleen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu n. 70 prosenttia suomalaisista. Eihän luterilaisuutta enää voi täysin kansankirkoksi sanoa, mutta monin tavoin suomalaiset ajattelevat edelleen luterilaisin silmin.

Tämä asettaa minut valta-asemaan esimerkiksi juutalaisiin, muslimeihin tai hare krishnan kannattajiin nähden. Kirjoittamiseni on aina jollain tavalla sidoksissa siihen, mistä olen lähtöisin ja mikä on taustani. 

Siksi vaatii suunnatonta taustatyötä ja luetuttamista asiaankuuluvilla ihmisillä, niillä, jotka elävät uskontoaan päivittäin, jotta kirjani kuvaus vähemmistöuskonnoista voisi olla oikein. 

Minä pelkään, ja se on hyvä asia. Monet ajattelevat, että tuo pelko olisi jotenkin huono asia. "Mitään ei enää saa sanoa", sanotaan. Mutta eihän se niin ole.

En usko siihen, että pelko ja varovaisuus vähentäisivät jotain maagista luovuutta tai inspiraatiota. Samalla kun kirjailija tutkii, miten katoamisilmoitus tehdään tai mitä pelikaupan myymäläpäällikön työhön kuuluu, samalla voidaan tarkastella omia motiivejaan ja intressejään. Omia valta-asemiaan. Kuka olen ja mistä tulen? Kenen ääni on minussa vahvana, kenen ääni heikkona? Onko minun asiani kirjoittaa näin, voisinko antaa jonkun muun kertoa omasta elämästään?

Toiveita tulevaisuudelle

Lopuksi voisin miettiä, millaisia uskonnonkuvauksia toivoisin tulevaisuudessa kirjoittavani.

Minua kiinnostaisi jokin sellainen uskonto, josta ei ole mediassa juurikaan puhetta. Esimerkiksi buddhalaisuuden mediakuva keskittyy etupäässä meditaatioon ja lihansyönnistä kieltäytymiseen. Mediassa ei juurikaan näy suomalaisia buddhalaisia, heidän maailmankatsomustaan ja niitä eettisiä ongelmia, joita he omassa yhteisössään pohtivat. Kursivoin sanan omassa ihan sen takia, että minua kiinnostaa nimenomaan yhteisön omat äänet ja se, mitkä ongelmat heidän yhteisöstään nousevat esiin.

Toivon itselleni, että kykenisin vastaanottamaan uusista uskonnoista sen saman lämmön ja lempeyden, jolla tarkkailen jo esimerkiksi kristinuskoa. Unohtamatta kuitenkaan tervettä kyseenalaistamista.