Siellä minä näen sinut jälleen ja kaikki alkaa alusta, millään mitä välillämme tapahtui tai jäi tapahtumatta ei ole merkitystä, eikä siellä ole ajantajua, ei maata joka kantaisi, ei sotia ei uskomuksia ei ihmisiä - -

Kirjasta

Suurin osa tuntee Bollan ainakin nimeltä. Vuoden 2019 Finlandia-voittaja kertoo Kosovon sodasta ja sen seurauksista sekä ihmisistä, jotka lamaantuvat ja toimivat väärin.

Kirjallisuutta opiskeleva Arsim on saamassa ensimmäistä lastaan, kun hän törmää Milošiin, nuoreen mieheen, jolla on salaperäinen menneisyys mutta usko tulevaan. Albaani ja serbi tapaavat tilanteessa, jossa sota on päivä päivältä lähempänä. Miehet aloittavat suhteen, mutta serbien kaapatessa yhä useampia albaanien alueita, Arsim joutuu pakenemaan perheineen ja jättämään rakkautensa Kosovoon.

Kirjan esittelyteksti kertoo suoraan, että Arsim palaa Kosovon sodan jälkeen takaisin Pristinaan. Esittelyn perusteella olisi voinut kuvitella, että se tapahtuu paljon aiemmin, mutta itse asiassa kirjasta on kulunut jo 3/4 ennen Arsim koskettaa taas Kosovon maaperää.

Kirjan lopussa, joka sijoittuu vuoteen 2004, Kosovon tilannetta kuvataan lohduttomasti ja jopa inhorealistisesti. Toivoa ei juurikaan ole. Kaikkialla on kamalaa ja rumaa. Arsimin ainoa toivo on löytää Miloš uudelleen.

Päähenkilön monitahoisuus yllättää

Harvassa kirjassa on näin monisyinen ja monitahoinen päähenkilö. Arsim ei ole millään tavalla sadun sankari. Hän tekee vääriä asioita väärin perustein, pettää, lahjoo, uhkailee, lyö.

Samalla hän voittaa lukijan puolelleen olemalla klassinen Aku Ankka: hänelle tapahtuu sattumalta kaikkea pahaa, jota hän omilla toimillaan pahentaa entisestään. Lumipallo pyörii alas, ja pian yliopisto-opiskelija Arsim on vankilassa. Lukijan ei edes tarvitse tykätä Arsimista, vaan lukijan tehtävänä on kuunnella.

Toisena kertojana toimii Miloš, jonka päiväkirjamerkintöjä seurataan. Ne avaavat miehen traumaattista menneisyyttä sekä sitä, mitä miehelle tapahtui Kosovon sodassa ja miten lääketiedettä opiskeleva nuori mies päätyi muiden hoidettavaksi johonkin, josta annetaan aluksi vain vihjeitä. Missä Miloš on? on suurin kysymys. 

Päiväkirjamerkinnät ovat ehdottomasti kirjan kauneimpia ja sykähdyttävimpiä kohtauksia. Yhdestä sellaisesta olen myös kopioinut postauksen alun siteerauksen. 

Maskuliinisuus ja patriarkaalinen kulttuuri

Huomiota herättävää on, että kirjassa ei näy juurikaan naisia. Kirjan ainoat naiset taitavat olla Arsimin vaimo sekä erään Ruotsiin muuttaneen kosovolaisperheen pohjoismaalaistunut äiti. Tämä seikka korostaa Kosovon patriarkaalista ja maskuliinisuutta korostavaa hierarkiaa, jossa mies on perheen pää.

Mielenkiintoista on, että kun Arsim vaipuu epätoivoon, lumipallo pyörii ja asiat pahenevat, juuri Arsimin vaimo ottaa ohjat käsiinsä ja ryhtyy kertomaan, miten tulee toimia. Arsim häpeää sitä, että hänen vaimonsa antaa hänelle rahaa, vaikka juuri miehen tehtävä olisi pitää huolta perheestään.

Ylipäätään kirjan tapahtumista tulee tietynlainen allegoria miehisyyden menettämisestä. Kun Arsim menettää perheensä luottamuksen ja kyvyn kannatella perhettään, hän menettää samalla mieheytensä. Tätä vielä korostaa toki se, että miehistä pitäviä miehiä on aina pidetty naisellisina ja siksi heikkoina ja huonompina kuin heteromiehiä.

Lopuksi

Bolla ei ole mikään mukava sunnuntaikirja vaan maalaa karun ja inhorealistisen kuvan vuosituhannen vaihteen Kosovosta ja siellä elävistä ihmisistä. Se saa myös miettimään, tarvitseeko päähenkilöstä pitää pitääkseen kirjasta. On tietynlaista taituruutta saada ihmisestä irti myös hänen paha puolensa ilman, että koko henkilöstä tulee paha.

Pajtim Statovci: Bolla

Otava, 2019