Miksi hengitys on niin olennainen elämälle? Mitä tapahtuu jos ei hengitä? Miten hengittää veden alla, entä taivaissa? Kuka hengittää ensimmäisen kerran, kuka viimeisen?

Laura Tresselin proosarunoteos Hengitys vie lukijan meren syvyyksiin, sairaalan käytäville ja lapsen uimakouluun. Kaiken taustalla toimii elintärkeä rytmi, jota ei voi karata eikä peittää: hengitys. Tressel on lähtenyt tutkimaan sitä, miten kaikenkattava asia hengitys on - ja mitä tapahtuu, jos joutuu paikkaan, jossa ei voi hengittää.

Teoksen teema saattaa kuulostaa yksinkertaiselta ja tylsältä, mutta Tressel saa siitä revittyä kyllä kaiken irti. Hän on selvästi tehnyt taustatyötä ja osaa kuvata esimerkiksi sitä, miten vapaasukeltaja pystyy sukeltamaan kymmenien metrien syvyyteen ilman lisähappea. 

Lumouduin Tresselin teoksesta. Se on lyhyt, vain 76 sivua, mutta se on syvä kuin meri. Jokaisessa sanassa on tarkkuutta, jokaisessa kerrotussa asiassa on syvempää sanomaa. Se on kaunis ja koskettava, se vie ihmisen elämän alkuun ja loppuun, syntymään ja kuolemaan, sekä kaikkeen siltä väliltä.

Ehkä tämä alkaa olla klisee mutta sanon sen silti: Tresselin teos on hyvä esimerkki yksityisestä yleiseen -lähestymistavasta. Hengitys on yhtä aikaa hyvin intiimi ja yksityinen asia, jokaisella meistä on oma hengitys, mutta loppujen lopuksi se kuvaa ihmiseläintä yleisellä tasolla. Se kertoo, miten hengitys on muovannut meitä ihmisinä. 

Erityiskiitokset kahdelle kuvarunouden keinoja hyödyntävälle runolle, joita tutkin monta minuuttia putkeen. Ne ovat harkittuja, ja niissä on tarkkaan mietittyjä yksityiskohtia.

Ainoa miinus tulee tylsästä ja perin tavanomaisesta kannesta, joka ei lopulta kerro mitään teoksesta. Älkää siis antako kannen häiritä vaan uskaltakaa tarttua tähän teokseen!

Laura Tressel: Hengitys

WSOY, 2020