Lauantai 16.10.2004

Torstai-illat avoimen yliopiston kirjallisuusluennoilla ovat ainoat hetket, kun kallossani ei kohise kuolema ja kauhu, tyhjyys, rumuus ja viha. Luen, ja pääsen pois itsestäni, tästä paikasta. 

s. 236

Vuonna 2012 Anne Rossi-Horton pikkusisko tekee itsemurhan. Sisko jättää Annelle omat päiväkirjansa noin 20 vuoden ajalta, yhteensä kymmeniä kirjoja. Anne alkaa käymään kirjoja lävitse selvittääkseen, kuka sisko oli ja miksi hän halusi kuolla. Samalla hän itse kirjoittaa omia ajatuksiaan selvemmäksi. Kestää kymmenen vuotta, kunnes päiväkirjat saavat lopullisen muotonsa, yhtenä kirjana.

Tällaisesta kirjasta on vaikea sanoa mitään, mikä ei kuulostaisi kliseiseltä. Siispä aloitan siitä, miten itse näen kirjan: Se on raivokas pyrkimys ymmärtää, ymmärtää menneisyyttä. Se on samalla kertomus köyhyyden kierteestä ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta, siitä, miten köyhyys kulkee lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Se on tärkeä kuvaus siitä, miten köyhyys ei ole oma valinta, ja sieltä poisnouseminen on vaikeaa, koska yhteiskunta ei tue tarpeeksi. Kirja näyttää myös se, miten mielenterveyden ongelmat ole vain yhden henkilön ongelmia vaan kaiken taustalla on yhteiskunnassa yleinen arvottomuuden kokemus, kokemus siitä, ettei ole mitään muuta kuin rahaa, kuluja, menoeriä. 

Minä näen tämän vahvasti yhteiskunnallisena kritiikkinä, osoituksena siitä, että suomalainen yhteiskunta on unohtanut haavoittuvimmassa asemassa olevat. Toisaalta näen tämän myös pettymyksen purkauksena, Annen omana selviytymiskamppailuna. Hän on yhtä pettynyt yhteiskuntaan kuin siskonsa oli. Hän vain yrittää selvitä tästä hengissä, toisin kuin siskonsa selvisi. 

Palatakseni kirjaan ja sen rakenteeseen tarkemmin: Kirja koostuu siis etupäässä siskon päiväkirjamerkinnöistä, aidoista sellaisista. Siksi kirja on niin uniikki, erityinen. Se on ikään kuin museoitu versio päiväkirjamerkinnöistä, kulttuurihistoriallinen reliikki. Päiväkirjamerkintöjen lomaan on ripoteltu Annen omia ajatuksia ja muistoja sekä otteita Minnan gradusta, jonka hän sai valmiiksi vain kuukausia ennen itsemurhaansa (sekä Annen ajatuksia että Minnan gradua olisi kyllä saanut olla lisääkin!).

Gradumerkintöjen lisääminen tuntuu varmaan ulkopuolisesta hämmentävältä, mutta juuri ne täydentävät loistavasti kirjan muuta tekstimateriaalia: Minna nimittäin tutki gradussaan köyhyyttä, tai tarkemmin sanottuna erään kirjailijan kuvauksia köyhyydestä, eli juuri sitä teemaa, jota hän itse eli päivittäin, oikeastaan koko elämänsä lapsuudesta kuolemaansa asti. 

Kirja on paksu, ja päiväkirjamerkintöjä on niin paljon, että niihin melkein hukkuu. Kirja toimiikiin siis parhaiten, jos sitä katsoo siitä näkökulmasta, että merkinnät ovat osa kulttuurihistoriallista dokumentaatiota, ja niiden tarkoituksena on kirjata tarkkaan ylös Minnan ajatuksia.

Mietin pitkään, että olisi ollut ihanaa, jos päiväkirjamerkintöjä olisi vielä enemmän analysoitu ja pyritty aktiivisemmin pohtimaan, miksi itsemurhat ovat yleisiä - ikään kuin katsomaan Minnan tarinaa laajemmasta näkökulmasta. Ehkä tämä ei kuitenkaan ollut Annen tarkoitus, eikä edes hänen tahtonsa. Ehkä tällainen analyysi tuntuisi jopa kylmältä, liian ulkopuoliselta - ja ehkä se olisikin liian kylmää, ulkopuolista. Se pitäisi osata tehdä taiten, niin, ettei Minna unohdu, huku sen syövereihin. Ettei Minnaa itseään pistettäisi taas johonkin kategoriaan, köyhyyteen, köyhän leimaan. Minna oli paljon muutakin kuin köyhyytensä ja masennuksena ja syömishäiriönsä, ja nyt myös se näkökulma tulee esille kirjassa. Nyt myös muut Minnan elämän osa-alueet tulevat esille.

Ehkä Anne halusi säilyttää siskonsa edes jollain tavalla, ja siihen kirja on hyvä vastaus.